Taiteilijaesittely

Selloduo Varonen esiintyi ensimmäisen kerran kesällä 2000
Suomen suurlähetystön järjestämässä konsertissa Budapestissa.
Satojen kotimaisten konserttien lisäksi duo on esiintynyt Tsekissä,
Unkarissa, Espanjassa, Ruotsissa, Virossa ja Senegalissa. Varoset
ovat duona julkaisseet 4 CD-levyä ja heillä on ollut radio- ja TV-
esiintymisiä Suomessa, Ruotsissa ja Unkarissa. Kesäkuussa 2018
ilmestyi CD-levy ”Yhteistä tietä”, joka on yhteislevy
gospellegenda Jaakko Löytyn kanssa.

 

Olli (s. 1965) opiskeli Sibelius-akatemian nuoriso-osastolla Seppo
Kimasen ja Seppo Laamasen johdolla sekä Géza ja Csaba Szilvayn
johtamassa Helsingin Juniorjousissa. Budapestin Liszt-akatemiassa
Olli opiskeli 1984-1988 prof. Ede Bandan johdolla, suorittaen
diplomikonserttinsa korkeimmalla arvosanalla. Ollilla on takanaan noin 1500 soolo-, solisti- ja kamarimusiikkikonserttia 14 maassa ja
4 maanosassa. Hänen esityksiään on niin sellistinä kuin
orkesterin johtajana tallennettu 12 CD-levylle. Olli on Suomen
Solistiyhdistyksen jäsen sekä Suomen Kodály-seuran hallituksen puheenjohtaja.

 
Anna-Maaria (s.1978) valmistui sellonsoiton opettajaksi Jyväskylän
ammattikorkeakoulusta keväällä 2002. Hän jatkoi sellonsoiton
opintojaan Budapestin Liszt-Akatemiassa prof. László Mezön
oppilaana ja kamarimusiikin opintoja prof. János Devichin johdolla.
Anna-Maaria on esiintynyt kamarimuusikkona selloduon lisäksi
runsaasti muutoinkin. Kotimaisten konserttien lisäksi hän on
esiintynyt myös useissa Euroopan maissa. Anna-Maaria toimii niin
ikään yhteisömuusikkona, kiertäen päiväkodeissa esittämässä
Kansansaduista säveliksi -sarjaa sekä hoivakodeissa Musiikilla
muistoihin -sarjan ja huonemusisoinnin merkeissä. Anna-Maaria on
Suomen Solistiyhdistyksen jäsen sekä Suomen Kodály-seuran hallituksen jäsen.

 

”Musiikki kuuluu kaikille” (Z. Kodály)
Ollin ja Anna-Maarian opinnot Unkarissa lähensivät selloduoa myös
Zoltán Kodályn pedagogiaan. Kodály tunnetaan maailmanlaajuisesti
säveltäjänä, kielentutkijana ja musiikkipedagogina, mutta
tarpeettoman usein unohdetaan tämän suuren pedagogin tärkein
päämäärä: ”Musiikinopetuksen perimmäinen tarkoitus ei ole vain
musiikillinen kehitys, vaan inhimillisyyden herättäminen
ihmiskunnassa musiikin kautta.” Tätä ajatusta Varoset haluavat
pitää ohjenuorana niin omassa muusikkoudessaan kuin myös
Suomen Kodály-seuran hallituksen jäseninä.